Simeri sähköistää nostinmarkkinat


Referenssit

Espoossa pääkonttoriaan pitävä ja Finnsiirto Groupiin kuuluva Simeri Oy nojaa tarjonnassaan jo vahvasti litiumakkuteknologiaan. Nostinpuolella murrosvaihe dieselistä sähkökäyttöön on jo ohi. Nopeasti suosituksi tulleet Dingli-saksilava- ja kuukulkijamallistot myydään jo miltei 100-prosenttisesti litiumakuilla varustettuna. Simeri toimittaakin kaikista nostinpuolen koneista ja laitteista jo lähes 90 prosenttia sähköisinä. Edut ovat kiistattomat verrattuna dieselkäyttöisiin. Kurottajapuolella teknologia on tuloillaan ja täyssähkökäytön suunnannäyttäjä on italialaisen Faresinin mallisto.

Kiinalaisvalmisteinen Dingli on ollut Simerin edustuksessa viime vuoden joulukuusta lähtien ja kysyntä on ollut vahvaa ja jatkuvasti kasvavaa. Litiummallisto kattaa saksilavat nostokorkeuksilla 3,5–32 metriä ja kuukulkijoissa vastaavat ovat välillä 16–44 metriä. Kaikki kuukulkijat ovat saatavilla täyssähkökäyttöisenä, dieselmoottorilla varustettuna ja myös hybridinä. Asiakkaat tietävät kuitenkin tänä päivänä jo akkuteknologian tarjoamat edut ja valitsevat yleensä sen.

”Me uskomme vahvasti litiumakkuteknologiaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Kolmisen vuotta sitten saimme Snorkelin mallistoon ensimmäiset litiummallit ja sen jälkeen kysyntä on mennyt vauhdilla sähköiseen suuntaan”, toteavat Antti Alatalo ja Tommi Kolehmainen Simerin myynnistä.

Simerin miehet Antti Alatalo (oik.) ja Tommi Kolehmainen poseeraavat tässä kahden yhtiön tukijalan eli Dingli-kuukulkijan ja Faresin-kurottajan kanssa. Molemmat on varustettu litiumakuilla, joka alkaa Simerin tarjoamassa nostinkalustossa olla jo lähes pääsääntöinen energianlähde.

Akkukäyttöisistä laitteista puhuttaessa miehet viljelevät termiä lähipäästöttömyys.

”Tuttua on, että käytönaikainen päästöttömyys pätee akkukoneisiin. Myös äänettömyys on asia, jota arvostetaan. Litiumkoneista ei aiheudu pakokaasujen hiukkaspäästöjä ja hajuja. Myös mahdollisten öljyvuotojen riski on minimoitu. Hydrauliikkaöljyä koneissa on, mutta ei moottoriöljyä. Jotkut saksilavamallit tosin ovat jo kokonaan sähköllä toimivia. Jokainen päästöttömyyden haihatteluksi leimaava voi miettiä, haluaako esimerkiksi lapsensa päiväkodin tuntumaan töihin dieselmoottorilla vai litiumakuilla toimivan mallin. Lähipäästöt loppuvat, kun töihin valitaan vain täyssähkökäyttöisiä koneita”, sanoo Alatalo.

”Teemme oman osamme näiden lähipäästöjen minimoimiseksi. Maailmaa ei tosin yhdellä litiumakkukoneella pelasteta, siihen tarvitaan niitä enemmän”, filosofoivat Simerin miehet.

Yrityksen koko toimintaympäristö tukee tätä lähipäästöttömyysteemaa. Sähköautoja kun löytyy jo niin henkilökunnalta kuin huoltomiehiltäkin. Polttomoottorilla varustetut huoltoautotkin käyttävät uusiutuvia polttoaineita.

Akkujen hinnat putoavat

Dinglin mallistossa litiumakkumallin lähtöhinta on enää noin 10 prosenttia dieselkonetta korkeampi. Simerin miehet kehaisevat Dinglin olevan hankintahinnaltaan myös varsin kilpailukykyinen kilpailijoihinsa verrattuna.

”Nostimien hankintahinnassa ei voimanlähteen valinnalla ole enää isoa merkitystä. Kun puhutaan koko elinkaaren kustannuksista, tullee sähkökone dieselmallia edullisemmaksi. Yllättäviä remonttejakin dieselmoottorille ja siihen kytketylle teknologialle tulee paljon helpommin. Akuille luvataan viiden vuoden takuu, kun dieselmoottorille se on yleensä vain yhdestä kahteen vuotta”, sanoo Kolehmainen.

Dingli valmistaa litiumakuilla varustettuja kuukulkijoita 16–44 metrin nostokorkeuksilla. Suosituksi kokoluokaksi Suomessakin on noussut kuvan 28 metrin nostokorkeuden omaava BT28ERT. Konetta hallitaan maantasossa ergonomiseen asentoon kääntyvästä panelista tai sitten korista. Latausmahdollisuus on niin valovirralla kuin 16 ja 32 ampeeritunnin voimavirralla. Nopeimmillaan akut saadaan ladattua tyhjästä täyteen puolessatoista tunnissa.

Dieselmoottorillinen kone, olipa se nostin tai mikä muu tahansa, käy usein tyhjäkäyntiä työmaalla ja tuntimittari raksuttaa eteenpäin. Sähkökoneen tuntimäärä kasvaa vain silloin, kun ollaan oikeasti työtä tekemässä. Tyhjäkäyntiä ei akkukoneissa tunneta.

”Dieselkoneissa tuntimäärä voi olla vaikkapa 7 000 kymmenessä vuodessa. Kun akkukoneen tuntimittari näyttää vain todelliset työtunnit, voi kokonaistyöskentelyaika olla vaikkapa vain kymmenesosan dieselkoneeseen verrattuna. Sitten puhutaan varmasti ihan erilaisesta vaihtokoneen hyvityshinnasta”, jatkaa Kolehmainen.

Tällä hetkellä akkujen hinnoissa maksetaan varmasti vielä tuotekehitys- ja tutkimuskuluja.

”Akkuteknologia kehittyy varsin kovaa vauhtia. Meidänkin päämiehemme satsaavat siihen merkittäviä tuotekehitysresursseja. Dieselkäyttöön ei enää niinkään. Jos viiden–seitsemän vuoden päästä pitää akut vaihtaa, on niiden hinta varmasti tätä päivää huokeampi ja akkujen tehot ja kestoikä entistä parempia. Dingli esimerkiksi lupaa, että viiden vuoden kuluttua akkujen kapasiteetti on edelleen 80 prosenttia alkuperäisestä”, täydentää Alatalo.

Huoltokohteita, niitä akkukoneissa on minimaalisesti.

”Litiumakuilla varustettujen kuukulkijoiden huoltokulut ovat meidän laskujemme mukaan 70 prosenttia edullisempia vuositasolla kuin vastaavan kokoisessa dieselmoottorillisessa mallissa. Kurottajissakin ero on lähes sama”, toteavat Simerin miehet.

”Kun tästä syyskuusta mennään kuukausi pari eteenpäin, on meidänkin huoltomiestemme varsin yleinen keikka jäätyneiden polttoainesuodattimien vaihto dieselmoottoreihin. Kesälaadun polttoöljyjä kun unohtuu koneisiin. Myös huonolaatuinen polttoaine aiheuttaa huoltokäyntien tarvetta. Akkukoneisiin ei noita hälytyksiä tule.”

Dieselkäyttöisten nostimien puolesta puhuu enää siis varsin harva seikka.

Dingli on edelläkävijä

Kiinalainen perheyhtiö Dingli on viime vuosina panostanut erityisesti litiumteknologiaan ja sähköisiin voimansiirtojärjestelmiin. Näin se on yksi innovatiivisimmista alan edelläkävijöistä ja mallisto on markkinoiden laajin. Asiakkaitten kokemusten mukaan Dingli-kuukulkijoilla käyttöaika yhdellä latauksella on 4–5 päivää. Nostinhan ajetaan yleensä kohteeseen ja korista tehdään töitä pitkiäkin aikoja sähköä kuluttamatta. Sähköä kuluu vain silloin, kun joystickeihin tartutaan.

Pihamaalla tutustutaan yhteen 28 metrin BT28ERT-malliin, joka on Simerin volyymikokoluokka. Suurin sallittu korikuorma on 454 kilogrammaa ja työpaino hieman yli 18 000 kilogrammaa. Voimansiirrossa on vain yksi sähkömoottori (18 kW), joka pyörittää kardaania. Tämä takaa erinomaiset maasto-ominaisuudet. Akselistot ovat kurottajatyyppiset eli ohjausvaihtoehdoissa on etupyörä-, nelipyörä ja rapuohjausvaihtoehdot. Suomeen tulevissa koneissa on jälkiä jättämättömät renkaat.

”Alakerta on käytännössä ikuinen. Kun kurottajia ajetaan vastaavanlaisella rakenteella vaikkapa neljääkymppiä, on näissä maksimi siirtonopeus kuusi kilometriä tunnissa.”

Kolme kappaletta latauspistokkeita löytyy koneen kyljestä.

”520 ampeeritunnin akuissa virtaa eli työaikaa riittää pidemmäksi aikaa kuin yhdellä dieseltankillisella. Onboard-laturilla on mahdollista ladata joko 16 tai usealta työmaalta löytyvällä 32 ampeerin virralla. Jälkimmäisellä latausaika on vain 1,5 tuntia nollasta sataan ja hitaammallakin tavalla vain neljä tuntia. 230 voltin valovirrallakin saadaan yön yli latauksella akku täyteen”, sanoo Kolehmainen.

”Äkkiä laskettuna näillä pörssisähkön tämän päivän hinnoilla (0,19 c/kWh) yksi latauskerta maksaa vain muutamia senttejä. Päiväkohtainen kustannus on olematon”, summaa Alatalo.

Kuuden metrin Faresin

Myös vuonna 1973 perustettu italialainen Faresin on perheyhtiö. Yhtiön perustaja on nykyisin hallituksen puheenjohtajana toimiva Sante Faresin. Hänen tyttärensä Silvia ja Giulia johtavat kurottajavalmistusta. Dinglin tapaan myös Faresin on ottanut tosissaan litiumteknologian. Mallistossa on neljä eri kokoluokkaa nostokorkeuksilla 6–17 metriä. Suurin 17-metrinen esiteltiin viime vuonna Baumassa. Ensimmäinen Suomeen saatu akkukone on malliston pienin, 4 800 kilogrammaa painava 6.26, jota tutkailtiin niin ikään Simerin pihamaalla. Tyyppinumero kielii kuuden metrin nostokorkeudesta ja 2,6 tonnin nostokapasiteetista.

”Etenkin konevuokraamot ovat olleet kiinnostuneita Faresinin täyssähkömalleista. Tämä kone on käynyt kolmella asiakkaalla koeajossa ja kokemukset ovat rohkaisevia. Teollisuuden kunnossapitotöissä konetta käytettiin kolme päivää lataamatta välillä. Työ oli tyypillistä kurottajatyötä eli pitkiä paikallaanolojaksoja tietenkin sisältyi työpäivään”, sanoo Alatalo.

Faresin 6.26:n akkujen kapasiteetti on 24 kilowattituntia, mutta vaihtoehtoina tarjotaan myös 32 ja 42 kilowattitunnin akustoja. Kaikki eri latausmahdollisuudet ovat saatavilla. Simeri tulee varustamaan Suomeen tulevat koneet onboard-pikalaturilla. Sillä latausajaksi nollasta sataan luvataan kolmisen tuntia.

Kurottajissa hintaero dieselkoneen ja täyssähköisen välillä on vielä noin 20 prosenttia. Kalliimpi hankintahinta tosin kuittaantuu jo artikkelin alussa mainituista syistä. Polttoaine- ja voiteluainekuluja ei ole ja käyttö- sekä huoltokustannukset ovat alhaiset.

Lopuksi miehet pohtivat lähitulevaisuuden näkymiä. Monet tahot, niin yksityiset kuin julkiset ovat luoneet ohjelman hiilijalanjäljen supistamiseksi. Aikaikkunakin on lyhyt, tähtäimessä on usein vuosi 2025. Täyssähkökoneilla on tavoitteiden täyttymisen suhteen suuri merkitys. Simeri on mukana kisassa tarjoamalla yhä enenevässä määrin sähköllä toimivia koneita ja laitteita.

Simeri Oy:n palveluksessa on noin 60 henkilöä ja toimipisteitä on yhteensä seitsemän eri puolilla Suomea. Pääkonttori on Espoossa.

Simeri kuuluu Finnsiirto Groupiin yhdessä Finnsiirto Oy:n, Suomen Telakone Oy:n ja Espoon Teollisuuspalvelu Oy:n kanssa.

Lisäkuvia Dingli:

Lisäkuvia Faresin:

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin koneporssi.comissa

Leguan 190 auttaa kaatamaan vaikeimmatkin puut


Referenssit

Puiden kaato kaupunkialueilla ei ole usein helppo tehtävä, mutta Leguan 190 auttaa. Puunkaatajan täytyy huomioida kohteen sijainti, ympärillä olevien ihmisten turvallisuus ja rakennusten suojeleminen kaatuvilta puilta. JS Monipalvelulla oli tarve tehdä haastavien kohteiden puunkaadot entistä tehokkaammin ja turvallisemmin ilman tarvetta kiipeämiselle. He innostuivat Leguanista mainoksen nähtyään, ja heti demon jälkeen he hankkivatkin oman Leguan 190 -henkilönostimen – päätös, jota he eivät ole katuneet.

Leguan 190 apuna puunkaatotehtävissä

JS Monipalvelu on tehnyt puunkaato- ja sähkölinjojen raivaustehtäviä sekä viheralueiden hoitoja vuodesta 2005 alkaen. Omalla kotipihalla tehtäviä puunkaatopalveluita tarvitsevien asiakkaiden määrä on lisääntynyt paljon viime vuosina.

– Olemme erikoistuneet haastavien kohteiden puunkaatotehtäviin. Se tarkoittaa usein, että puuta ei voi kaataa kokonaisena, vaan se on kaadettava pala kerrallaan pienissä osissa, kertoo Jussi Mäkinen JS Monipalvelulta.

– Meillä oli tapana vuokrata nostolava-autoja, mutta ne olivat usein liian suuria, mikä esti puun lähellä pääsemisen. Sen takia ainut keino oli usein kiipeilykaataminen, hän jatkaa.

Leguan 190 soveltuu myös maastokäyttöön

Mäkinen ja hänen kollegansa työskentelevät usein epätasaisessa maastossa tai osittain metsän puolella. He pitävät Leguanin maastokelpoisuutta yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista: Leguan-henkilönostimella pääsee jyrkemmässäkin mäessä ja kumpuilevassa maastossa eteenpäin. Sen lisäksi, että joudumme toimimaan epätasaisessa maastossa, puiden ympärillä on usein hyvin vähän tilaa, Mäkinen lisää.

– Yksi Leguanin eduista on, että voimme ajaa sen suoraan kohteeseen kauko-ohjaimen avulla. Näin saamme sen mahtumaan kapeimmistakin paikoista, ja meillä on aina 360-asteen näkymä koneen ympärille. Jäljelle ei jää ollenkaan pimeitä kulmia, Mäkinen kehuu.

Leguan 190:n ketterät liikkeet ja kompakti koko mahdollistavat nopean siirtoajon eri puolelle kohdetta, kun puuta pitää lähestyä eri suunnista. Tämä säästää paljon aikaa, minkä vuoksi JS Monipalvelu pystyy tarjoamaan kohtuuhintaisia puunkaatopalveluita asiakkailleen.

”Mielestäni se on hyvin käytännöllinen työkone”

Ennen Leguan 190 :n ostopäätöstä JS Monipalvelulla oli vain vähän kokemusta itsekulkevien henkilönostinten käytöstä. Siitä huolimatta laitteen käytön opettelu oli helppoa ja vaivatonta, minkä vuoksi he saivat heti täyden hyödyn irti henkilönostimestaan.

– Saimme valmistajalta erinomaisen käyttökoulutuksen koneen luovutuksen yhteydessä, ja nostin itse on erittäin helppokäyttöinen, Mäkinen sanoo.
Kaiken kaikkiaan Mäkinen on tyytyväinen käyttäessään Leguan 190:stä päivittäin.

– Päädyimme Leguaniin, sillä siinä on itsekulkeva tela-alusta, se on valmistettu Suomessa ja olemme kuulleet paljon hyvää Leguan-henkilönostimista. Mielestäni se on hyvin käytännöllinen työkone, Mäkinen tiivistää.


Lue alkuperäinen artikkeli täältä.

 

Tutustu tarkemmin Leguanin valikoimaan tästä, tai ota yhteyttä myyntiimme:

 

Henkilönostin myynti


Tommi Kolehmainen
Henkilönostin myynti, coo
tommi.kolehmainen@simeri.fi
+358 20 770 5811
WhatsApp

Tyytyväinen henkilönostin asiakas- JAP Nordic


Referenssit

JAP Nordic hankki uuden Leguan 135 NEO henkilönostimen Simeriltä. JAP Nordic on ollut tyytyväinen Simerin nopeaan ja joustavaan palveluun. Koneelle annettiin erinomainen käyttöopastus ja henkilönostin toimitettiin vain 2 päivässä!

Leguan 135 NEO henkilönostin- kotimaista laatua

Leguan 135 NEO nostin hankittiin JAP Nordicille vuokrauskäyttöön. Leguan 135 NEO :ssa yhdistyy suuri korikuorma (250kg), helppokäyttöisyys ja työn tehokkuutta lisäävä teknologia. Nostin on yksinkertainen, kevytrakenteinen ja suunniteltu ammattikäyttöön. Innovatiivisen puomirakenteen ansiosta työkorin liike myötäilee pystysuoria seinustoja ja joystickohjauksen avulla nostimen ohjaus on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Nelivetoisen pyöräalustan tai tela-alustan ansiosta Leguan nostimet ovat erittäin maastokelpoisia ja ketteriä.

JAP Nordic

JAP Nordic on laajentanut ja muuttanut siksi uusiin suurempiin tiloihin, sekä kasvattaa samalla konekalustoaan. Niinpä Leguan 135 NEO päätyi konevalikoimaan. Uudet tilavammat toimitilat löytyvät nyt osoitteesta Virkatie 5, Kehä III varresta. Yritys on aloittanut toimintansa jo vuonna 2002 ja koneita löytyy joka lähtöön pienistä suuriin malleihin. JAP Nordic on monipuolinen yritys, jonka kautta hoituvat esimerkiksi kaivinkoneen, diesel generaattorin, pyöräkuormaajan, henkilönostimen ja Avantin vuokraus. Alan ammattilaisia heillä työskentelee sesongista riippuen noin 7-10. JAP Nordic toimii pääasiassa pääkaupunkiseudun suurilla rakennustyömailla sekä pienemmissä rivitalo- ja omakotitalourakoissa. Toimialue on tarvittaessa 100 km:n säteellä Helsingistä.

Simeri ja nopea toimitus

Simerillä on kalustoa varastossa nopeisiinkin tarpeisiin. Toimitusaika on parhaimmillaan vain pari päivää. Jos siis kaipaat laadukasta lisäystä nostinvalikoimaasi, ota heti puhelin käteen ja nostin on pihassasi nopeammin kuin uskotkaan!


Ota yhteyttä:


Tommi Kolehmainen
Henkilönostin myynti, coo
tommi.kolehmainen@simeri.fi
+358 20 770 5811
WhatsApp

Leguan 135 NEO henkilönostin RoofFin:lle


Referenssit

Simeri Oy toimitti RoofFin:lle upean Leguan 135 NEO henkilönostimen. Tämä nostin edustaa uutta nostinsukupolvea ja sopii erinomaisesti esimerkiksi rakennusten ylläpitoon ulko- ja sisäkohteissa, sekä vaikka vuokrakäyttöön. Näin myös RoofFin aikoo nostintaan käyttää.

Leguan 135 NEO

Leguan 135 NEO :ssa yhdistyy suuri korikuorma (250kg), helppokäyttöisyys ja työn tehokkuutta lisäävä teknologia. Sen automaattitasaus toimii luontevasti ja nopeasti, ja joystick-ohjaus mahdollistaa haastavammankin ajamisen yhdellä kädellä. Nostimen pehmeä siirto-ohjaus ja kompakti koko mahdollistavat operoinnin kapeammissakin työkohteissa.

RoofFin Oy

RoofFin Oy on vesikattojen huoltoihin erikoistunut espoolainen yritys joka toimii pääsääntöisesti Espoon, Kirkkonummen, Helsingin ja Vantaan alueella. Yritys tekee kovalla ammattitaidolla kattojen pesuja ja maalauksia, sekä huoltoja ja korjauksia kaikille katemateriaaleille. Lisäksi RoofFin asentaa kattoturvatuotteita ja sadevesijärjestelmiä, sekä tarjoaa painepesupalveluita. Yritys palvelee kuluttajia, taloyhtiöitä ja toisia yrityksiä. Töihin on 5 vuoden takuu.

Nyt RoofFin:ltä on mahdollisuus vuokrata myös tämä upea Leguan 135 NEO henkilönostin!


Tutustu tarkemmin Leguanin valikoimaan tästä, tai ota yhteyttä myyntiimme:

Henkilönostin myynti


Tommi Kolehmainen
Henkilönostin myynti, coo
tommi.kolehmainen@simeri.fi
+358 20 770 5811
WhatsApp

Rintamäen Rakennus ja Suunnittelu on tyytyväinen Simeriltä hankkimaansa Nagano henkilönostimeen


Referenssit

Rintamäen Rakennus ja Suunnittelu hankki ensimmäisen Nagano henkilönostimensa Simeriltä hiljattain. Mika, Rintamäen toimitusjohtaja, on nyt ostanut kaikki kolme henkilönostintaan Simeri Oy:ltä ja ei voisi olla tyytyväisempi sekä nostimiin, että myynti- ja huoltopalveluun.

Nagano henkilönostin oli helppo päätös

Rintamäen Rakennus ja Suunnittelu rakentaa tällä hetkellä monipuolisesti laadukkaita kiinteistöjä ja Nagano henkilönostimeen päätyminen ei ollut vaikea valinta.

Myös uuteen nostimeen päätyminen käytetyn sijaan oli itsestäänselvyys. ”Pyrin aina hankkimaan kalustoni uutena. Uudessa nostimessa on vähemmän ongelmia ja se on pidemmän päälle huomattavasti kustannustehokkaampi ratkaisu. Myös pitkä takuuaika kiehtoo” Mika selittää. Hän ei halua korjata mitään, joten Nagano henkilönostin oli täydellinen valinta. Laadukas kalusto ja sen työnjälki on tärkeää ja niinpä kahden saksinostimen kaveriksi löytyi markkinoiden johtava Nagano kuukulkija.

”Kone on ollut meillä jo kovassa käytössä. Ensimmäisten viikkojen aikana on kertynyt 70-80 tuntia mittariin!” Mika kommentoi tyytyväisenä.

Simeriltä kaikki kerralla

Mika koki Simerin myynnin palvelun erinomaiseksi ja asiantuntevaksi. ”Luotan siihen, että Simerin myyjät tarjoavat minulle aina jotain hyvää juuri omiin tarpeisiini” Mika toteaa ja kertoo Naganon olevan täydellisen kokoinen. ”Simerin asiantuntevan myynnin kanssa keskusteltuani konetarpeeni tarkentui. Sain erinomaisen tuen juuri sen oikean koneen löytämiseen. En olisi myöskään ostanut henkilönostinta, jos en olisi saanut ensin kokeilla sitä” Mika lisää, kommentoiden demoaikaa ennen hankintaan sitoutumista.

Simerin ripeä huolto on myös suorastaan ihmetyttänyt Mikaa, kun muiden nostimien kanssa on vuosien varrella tullut ongelmia. ”Henkilönostin huolto on todella nopeaa. En voi uskoa, että niin nopeasti on huoltoauto pihassa. Täysi kymppi!” Mika toteaa.

Simeri on tunnettu henkilönostinten one-stop-shoppina ja Mika on asiasta samaa mieltä. ”Haluan, että on yksi numero mihin voin aina soittaa kaikista henkilönostimiin liittyvistä asioista” kommentoi Mika. Simeriltä nimittäin saa huollon, myynnin sekä varaosat saman katon alta nopealla aikataululla.

Rintamäen Rakennus ja Suunnittelu

Rintamäen Rakennus ja Suunnittelu on pääosin Vihdin seudulla toimiva rakennusalan yritys. Maailmantilanteesta huolimatta Rintamäki on kovassa kasvussa oleva yritys ja operoi tällä hetkellä 11. vuottaan. Kymmenen vuoden aikana yritys on rakentanut 9 hallia, muutaman pienkiinteistön ja tällä hetkellä työskentelevät 40 asunnon rivitalokompleksin parissa. Tämä yhdeksän työntekijän firma on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi ja odottaa voimakasta kasvua myös tuleville vuosille. Tutustu yritykseen osoitteessa www.rakennusliikevihti.fi.

Ramirentille suomen ensimmäiset Nagano-henkilönostimet


Referenssit

Viime vuoden puolella Ramirentille toimitettiin suomen ensimmäiset Nagano-henkilönostimet. Tällä hetkellä Ramirentilla on kaksi Naganon henkilönostinta valikoimassaan.

Kysyimme Ramirentin tuotepäällikkö Juho Perälältä, kuinka Nagano-henkilönostimet ovat toimineet, sekä onko Ramirent ollut tyytyväinen tuotteiden laatuun sekä koneiden toimitukseen.

”Koska tuote oli uusi, oli myös oletettavissa, että toimitusajat tulevat olemaan pitkiä. Maahantuonti Belgiaan oli vastikään alkanut. Kun koneet toimitettiin, niin varustelut tehtiin Simerillä. Varustelu hoitui nopeasti ja Simeri järjesti huollon sekä myynnin koulutuksen Ramirentin tiloissa.” Kertoo Juho Perälä.

Vierailu Vertimacilla

Ennen tilauksen tekemistä Ramirent kävi tutustumassa Naganon henkilönostimiin Vertimacin luona Belgiassa. Vierailu onnistui hyvin ja Ramirentille jäi päällimmäiseksi hyvä sekä luottavainen kuva Vertimacin toiminnasta.

”Olimme vakuuttuneita Naganon henkilönostimista. Vierailun aikana ilmeni, että nostimet ovat laadukkaita, luotettavia ja niissä on huomioitu huollollisia puolia”, kommentoi Juho Perälä.

Aikaisempi kokemus Aichi-nostimista sai Ramirentin kiinnostumaan Naganosta

Aichi on Ramirentille jo entuudestaan tuttu työkone, sillä yritykseltä löytyy Aichi-henkilönostimia valikoimastaan noin 50 kpl. Ramirentilla oli positiiviset kokemukset Aichi-koneista. Kiinnostus Naganon henkilönostimia kohtaan heräsi, kun tietoon tuli, että Nagano-nostimet valmistetaan Aichi-koneiden kanssa samalla tehtaalla.

”Ramirentilla on jonkin verran vanhaa Aichin konekantaa ja niiden uusiminen tulee ajankohtaiseksi tulevaisuudessa. Näen, että Nagano voisi olla hyvä vaihtoehto niiden korvaamiseksi. ” Kertoo Juho Perälä.

Nagano-henkilönostimet tulevat samalta tehtaalta kuin Aichi-nostimet. Suomessa Aichi on saavuttanut hyvän suosion, mutta nyt Aichi on keskittynyt enemmän Aasian markkinoille. Nagano-nostimet ovat loistava vaihtoehto Aichi-nostimille.

Nagano

Uuden aikaisempi kone verrattuna vanhaan Aichi kantaan, mitä hyviä uusia ominaisuuksia?

”Nagano on keskittynyt entistä enemmän huoltoystävällisyyteen. Käytettävyys ja koneet ajo-ominaisuudet ovat huomattavasti tarkemmat ja konetta on miellyttävää käyttää. Lisäksi takuuehtoihin on tehty parannuksia, mikä tekee nostimen hankinnasta turvallisen valinnan”, kommentoi Tommi Kolehmainen.

”Nagano 15Auj omaa hieman suuremman korikuorman kuin vastaava vanha Aichi malli. Lisäksi Nagano malli on metrin korkeampi kuin Aichi”, kommentoi Juho Perälä.

Nagano on luotettava kumppani työmaalla

Nagano-nostimissa on panostettu paljon myös huollon helpottamiseen, esimerkiksi nostimen kaikki hydrauliletkut ja sähköjohdot ovat lämpösuojattuja.

”Ainakaan mitään vikakeikkoja ei ole ollut vielä. Sen perusteella voi sanoa, että ovat aika toimintavarmoja. Toimintavarmoja ovat olleet myös vanhat Aichit. Niissäkään ei ole ollut ongelmia”, kertoo Juho Perälä.

”Tällä hetkellä molemmat Nagano-nostimemme ovat vuokralla. Suorapuominen on ollut 6kk yhdellä asiakkaalla vuokralla. Toinen malli tuli myöhemmin, niin sillä kesti hetki löytää oikeat asiakkaat. Nyt on kuitenkin löytynyt.” Kommentoi Juho Perälä.

Nagano

Powerlift Finland Oy:n konevalikoimaan uusia Genie henkilönostimia


Referenssit

Powerlift Finland Oy monipuolistaa palveluaan leveämmän työkorin avulla

Powerlift on vuonna 2018 perustettu konevuokraukseen ja nostopalveluihin erikoistunut yritys. Powerlift on nuori ja innokas organisaatio, jonka tarjontaan kuuluvat nostopalvelut, vuokrauspalvelut, kuljetuspalvelut sekävarastointipalvelut. Tuore yritys on kasvanut hurjaa vauhtia alusta alkaen. Yhtiön palveluksessa on 27 työntekijää. Pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Lisäksi yhtiöllä on varikot Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa sekä Seinäjoella. Varikoiden toiminta toteutetaan yhteistyökumppanien palveluilla.

Powerlift kehittää ja laajentaa tarjontaansa jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Viimeisin uudistus tuotevalikoimaan tuli, kun Powerlift ja Simeri solmivat kaupan uusista Genie SX-125XC sekä Genie S-65XC kuukulkijoista. Jälkimmäiseen asennettiin uudentyyppinen kori, jolla on leveyttä neljä metriä. Sallittu korikuorma on jopa 270 kg.

Powerlift

  • Mitä mahdollisuuksia uusi 4 metrinen kori avaa teidän yrityksellenne?

”XC-mallin koneet saavuttavat paremman käyttöasteen ison korikuorman kautta. Lisäksi 65-malliin asennettava leveä kori luo vielä paremmat mahdollisuudet käyttöasteen kasvattamiseen”

powerlift

  • Miten yhteistyö Simerin kanssa alun perin syntyi/sujui?

”Yhteistyö Simerin kanssa alkoi jo ennen Powerliftin perustamista. Henkilökuntamme on toiminut alalla jo vuosia, joten Simeri oli ennestään tuttu yritys, kuten myös sen henkilökunta. Olemme olleet Simerin palveluihin tyytyväisiä niin konehankintojen kuin myös korjaamopalveluiden osalta”, kertoo Powerliftin vuokrausliiketoiminnasta vastaava Jukka Viitala uusien koneiden luovutustilaisuudessa.

Powerlift

 

Snorkel Speed Level- malliston henkilönostimet auttavat Ramirent:ia saavuttamaan Green Deal -sopimuksen tavoitteita


Referenssit

Ramirent on Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa toimiva konevuokrauskonserni. Ramirent on Suomen suurin rakennuskonevuokraamo. Vuonna 2019 Loxam osti Ramirentin, jonka myötä Ramirent ja Loxam muodostavat Euroopan suurimman rakennusalan vuokraamoyrityksen.

Ramirent allekirjoitti Green Deal -sopimuksen

Ramirent on eteenpäin suuntautuva yritys, joka pyrkii aina kehittämään ratkaisun asiakkaiden ongelmiin. Ramirent panostaa laajasti turvallisuuteen ja ympäristöön koskeviin asioihin. Lokakuussa 2019 Ramirent allekirjoitti työkonealan Green Deal -sopimuksen, jonka tavoitteena on löytää keinoja työkoneiden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Sopimuksen myötä Ramirent pyrkii nostamaan sähköisten henkilönostimien määrää vuokrakonekannassaan.

Snorkel Speed Level RTE -sarja avuksi

Viime vuoden marraskuussa Snorkel julkaisi uuden RTE-henkilönostinmalliston. Malliston nostimet SL26RTE ja SL30RTE ovat ensimmäiset lithium-ioni akkutekniikalla kulkevat keskikokoiset henkilönostimet. Simeri toimitti Ramirentille Snorkel SL26RTE ja SL30RTE henkilönostimet.

  Ramirent-Snorkel RTE

  • Oletteko olleet tyytyväisiä Snorkelin RTE nostimiin?

”Kyllä ehdottomasti. Kone on monikäyttöinen ja varsinkin akkukäytöllä ja sähkömoottoreilla tehokkaampi kuin perinteinen dieselkone. Ja kaiken lisäksi päästötön ja äänetön. Koneet ovat jo ennakkoon herättäneet paljon mielenkiintoa asiakkaissa ja oman henkilökunnankin keskuudessa. Koneen tasausmahdollisuudet ja mäennousukyky ovat loistavat. Lisäksi työlavalla on paljon työskentelytilaa.”

  • Kuinka helppo ostoprosessi oli Simerin kanssa?

”Simerin kanssa on helppo toimia! Koneet tulevat Suomeen sovitusti ja aina ajallaan. Varustelut ja tarroitukset käydään yhdessä läpi koneiden tultua ja ne saadaan nopeasti vuokrausvalmiiksi. Homma toimii!”

 

Tutustu Snorkel RTE mallistoon

 

Salmisaaren Kiipeilyareenaan uusi Leguan 190


Referenssit

Salmisaaren liikuntakeskukseen avautui vuonna 2009 Kiipeilyareena. Kiipeilyareenalta löytyy 3 000 neliömetriä kiipeilyseinää kahdessa eri kerroksessa ja sen korkein kiipeilyseinä on jopa 29 metriä. Kuten kaikkia muitakin rakennelmia, myös kiipeilyseinää on huollettava. Kiipeilyseinän huoltamista vaikeuttaa sen korkeus ja koko. Oikeanlaisten välineiden avulla huoltaminen voidaan toteuttaa turvallisesti ja viipymättä. Henkilönostimien avulla käyttäjä pääsee luotettavasti ja turvallisesti haluamaansa korkeuteen ja näin kiipeilyseinän huolto sujuu moitteetta.

Salmisaaren Kiipeilyareenalla oli kymmenen vuoden ajan omistuksessa Dino 180 XT nivelteleskooppinostin, jonka avulla päästiin vaivattomasti käsiksi korkeaankin kiipeilyseinään. Henkilönostimille täytyy kymmenen vuoden iässä tehdä perusteellinen tarkastus ja Dino 180 XT nostimen tarkastus lähestyi vauhdilla. Henkilönostin oli saatava huoltoon ja tilalle uusi nostin seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi. Vaihto-operaatiota ei helpottanut Kiipeilyareenan epäkäytännöllinen sijainti. Kiipeilyareena nimittäin sijaitsee Salmisaaren liikuntakeskuksen sisällä, josta ei helposti saa suurta nostinta kuljetettua ulos.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Toimintasuunnitelman tekeminen oli keskeisessä asemassa, jotta projekti saatiin toteutettua mahdollisimman vaivattomasti ja turvallisesti. Suunnitteluvaiheessa pohdittiin, miten kuljetetaan Dino 180 XT henkilönostin pois Kiipeilyareenalta ja tuodaan tilalle uusi Leguan 190 henkilönostin. Eri vaihtoehtoja verrattiin toisiinsa ja lopulta päädyttiin siihen, että nopein sekä edullisin ratkaisu on purkaa Salmisaaren jäähallin ja Kiipeilyareenan välinen seinä.

Yhdessä parempia tuloksia

Toimintasuunnitelmaa oli toteuttamassa Powerlift ja Simeri. Simerin huolto kävi edellisenä päivänä purkamassa poistettavan henkilönostimen mahdollisimman kompaktiin muotoon, jotta se saataisiin helposti nostettua Kiipeilyareenalta jäähallin jään päälle. Nostimesta poistettiin muun muassa tukijalat.

DIno purettu

Seuraavana aamuna Powerlift oli valmiina koitokseen. Powerliftillä oli käytössä kaksi mininosturia, jotka olivat sijoitettu Salmisaaren jään päälle. Kahden nosturin voimilla saatiin vanha Dino 180 XT henkilönostin pois Kiipeilyareenasta ja nostettua uusi Leguan 190 henkilönostin sen tilalle.

DinoLeguan

Maltti on valttia

Koko operaatio sujui hyvin ja saumattomasti. Etäisyyksiä ja mittoja seurattiin jatkuvasti. Työntekijöiden kanssa kommunikoitiin ja varmistettiin, että kaikki osaavat sekä tietävät suunnitelman eri vaiheet. Operaation tärkein elementti oli rauhallisuus. Jokainen askel tehtiin rauhassa ja turhalta kiireeltä vältyttiin.

Nyt Leguan 190 henkilönostin on uusilla tyytyväisillä omistajilla ja Kiipeilyareenan seinä on laitettu paikoilleen. Vaikeissa olosuhteissa sijaitsevien henkilönostimien huolto vaatii erikoista osaamista sekä huolellista suunnittelua. Simeri osaa kokemuksellaan auttaa asiakasta kuin asiakasta löytämään ratkaisun ongelmiinsa.

 

leguan 190