Henkilönostimet on olennainen osa rakennus- ja teollisuustyömaita ja niiden käyttöönotto edellyttää käyttäjältään huolellista nostimen käyttöön perehtymistä. Korkealla työskentelyssä pienikin virhe voi johtaa vakaviin seurauksiin, minkä vuoksi nostinalan toimijat ovat viime vuosina kiinnittäneet entistä enemmän huomiota nostimen käytön turvallisuuteen. Ainoa kansainvälisesti hyväksytty on IPAF-koulutus.
IPAF, eli International Powered Access Federation, on kehittänyt koulutusmallin, joka tähtää yhdenmukaiseen ja erittäin korkeaan turvallisuustasoon ympäri maailmaa. Suomessa se on saanut jalansijaa erityisesti yritysten keskuudessa, jotka haluavat varmistaa, että henkilönostimia käyttävät työntekijät hallitsevat nostimen turvallisen käytön. Koulutuksen suorittanut saa tunnustetun PAL-kortin.
IPAF-koulutus jakautuu kahteen vahvasti toisiaan täydentävään osioon, teoria ja käytäntö. Koulutus päättyy teoria- ja käytännön kokeisiin, jotka tulee suorittaa hyväksytysti, ennen kuin PAL-kortti myönnetään. Kortti on voimassa 5 vuotta ja kertoo työnantajalle sekä tilaajalle, että kortin haltija on suorittanut kansainvälisen standardin mukaisen koulutuksen, nostimen itsensä perehdyttämiseen.
Koska haluamme tuoda myös käytännön näkökulmaa koulutuksesta esiin, esitimme kysymyksiä Simerin perustajalle, nykyiselle neuvonantajalle ja IPAF-puolen vetäjälle, Pekka Kolehmaiselle
Mikä tekee IPAF-koulutuksesta niin tärkeän osan nykypäivän henkilönostintyöskentelyä, ja miten se eroaa muista koulutusmalleista?
IPAF-koulutus korostaa sekä teoriaa että käytäntöä ja ennen kaikkea sitä, että käyttäjä on oikeasti läsnä ja ymmärtää, mitä on tekemässä. Henkilönostintyöskentelyssä pienetkin virheet voivat johtaa isoihin seurauksiin, joten pelkkä ajotaito ei riitä. Huolimaton käyttö aiheuttaa edelleen valtavasti vaaratilanteita ja turhia rikkoutumisia. Sijoitus turvalliseen ja oikeaoppiseen henkilönostimen käyttöön maksaa itsensä takaisin nostimen vähentyneinä häiriöinä ja mahdollisesti pidempänä käyttöikänä. ”
Mitkä ovat tyypillisimpiä virheitä tai väärinymmärryksiä, joita henkilönostimia käyttävillä on ennen koulutusta?
“Yleisin kuulemani lause on: ‘Kyllä minä osaan näillä ajaa.’ Kyseessä on oma työkonekategoriansa ja omat riskinsä. Moni kuvittelee, ettei kunnollista perehdytystä tarvita, mutta juuri tämä ajattelutapa johtaa läheltä piti -tilanteisiin ja vahinkoihin. Kun koulutuksessa käydään asiat rauhassa läpi, moni ymmärtää vasta silloin, mitä kaikkea ei ollutkaan tullut ajatelleeksi.”
Miten näette PAL-kortin merkityksen muuttuneen viime vuosien aikana Suomessa ja työmaiden vaatimuksissa?
“PAL-kortin arvostus on kasvanut merkittävästi. Kansainväliset rakennusyhtiöt ovat tuoneet mukanaan selkeitä turvallisuusvaatimuksia, ja monilla työmailla kortti on käytännössä pakollinen. Tämä on hyvä kehitys ja se on yhtenäistänyt osaamistasoa ja nostanut henkilönostimen työn turvallisuutta koko alalla.”
Miksi yritysten kannattaa valita juuri Simeri IPAF-koulutusten toteuttajaksi? Mitkä ovat toimintanne suurimmat vahvuudet?
”Meillä on pitkä kokemus henkilönostimista ja olemme tehneet tiivistä yhteistyötä IPAF:n kanssa jo pitkään. Koulutamme jatkuvasti, ilman kovin pitkiä jonotusaikoja, ja pystymme järjestämään opetusta useilla eri kielillä. Koulutettavamme arvostavat sitä, että koulutus on sujuvaa, ammattitaitoista ja luotettavaa.”
Miten uudet teknologiat, kuten älykkäät nostimet ja telematiikka, vaikuttavat tulevaisuudessa IPAF-koulutuksen sisältöihin?
”Teknologia kehittyy, mutta nostimen perushallinta ja turvallinen käyttö pysyvät aina samoina, ihmiset käyttävät laitteita jatkossakin. Älykkäät järjestelmät voivat auttaa valvomaan käyttöä ja ehkäistä virheitä, mutta eivät ne poista tarvetta ymmärtää nostimen toimintaperiaatteita. ”
Uusi iloinen vahvistus Simerin IPAF-tiimiin!
Simerillä on aloittanut uusi IPAF-koulutuksista vastaava osaaja, Heikki Juuri-Oja, joka toimii yrityksen IPAF-koulutus- ja myyntipäällikkönä
Varaa koulutus ja tutustu aiheeseen lisää osoitteessa — >

