Esittelyssä Simerin suuri Nummelan halli

Simeri avasi Nummelaan uuden hallin elokuussa 2017. Nummelan hallin tarkoituksena oli suorittaa perusteelliset tarkastukset Ramirentin työkoneille. Projektia toteutettiin muutaman vuoden ajan ja maaliskuussa 2019 saatiin viimeisetkin työkoneet tarkastettua. Projektin päätyttyä Nummelan hallissa on jatkettu edelleen 10 vuoden välein tehtävien perusteellisten tarkastuksien tekemistä.

Suuren hallin tuomat edut

Nummelan toimipisteen suuren koon takia sen tarkastustoimintaa on pystytty laajentamaan myös kuormausnostureihin. Nykyään Nummelan hallissa toteutetaan myös kuormaus- ja asennusnostureiden 10- vuotistarkastuksia.

Simeri myy ja entisöi myös käytettyjä nostimia. Käytetyt nostimet ympäri suomea matkustavat Nummelan toimipisteelle saadakseen tuoretta maalipintaa ja tarvittaessa myös muuta entisöintiä, kuten huoltoa. Simerin Nummelan toimipiste on ainoa huoltopiste suomessa, jossa tehdään nostimien raepuhalluksia ja maalausta. Kaiken tämän mahdollistaa Nummelan hallin suuri koko.

Yhteishenki luo hyvää työnjälkeä

Nummelassa työskentelee yhdeksän työntekijää. Kiireisimpinä aikoina työntekijöitä oli jopa 18! Nummelan henkilöstö on hyvin motivoitunut ja tekee tarkkaa sekä laadukasta jälkeä.

”Olen ylpeä henkilöstöstä. Työt hoidetaan laadukkaasti ja nopeasti. Uskon, että mukava työympäristö ja yhteishenki mahdollistavat tämän.” Kommentoi Artur Velemzon, Nummelan hallin työnjohtaja.

Suuri halli tuo paljon erilaisia mahdollisuuksia ja sen ansiosta Simeri pystyy tarjoamaan monipuolista palvelua asiakkailleen

TIETOSUOJASELOSTE
logos-dinoliftlogos-effer-400x300logos-genielogos-haulotte-600x372logos-jlglogos-maeda-400x300logos-manitou-400x300logos-sinoboom-400x300logos-snorkellogos-sumner-400x300logos-upright-600x372logos-webasto-600x372logos-donaldson-600x372logos-dinoliftlogos-effer-400x300logos-genielogos-haulotte-600x372logos-jlglogos-maeda-400x300
WhatsApp
Authorized Service Provider
Huolto/Service 24/7
020 770 5820
FINENGESTRUS
HENKILÖNOSTINKORTTI KOULUTUS
EXTRANET