Me olemme Simeri- blogisarjamme kautta sinä pääset sukeltamaan syvemmälle Simerin porukkaan ja heidän elämäänsä. Simeri Oy on vuosien mittaa kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 70 ihmisen työpaikaksi ja toimii kymmenellä eri paikkakunnalla Suomessa ja Virossa. Hymyilevät naamamme näkyvät kyllä nettisivuilla, mutta ketä me oikeasti olemme? Viime viikolla pääsitte tapaamaan Janinan ja nyt vuorossa on Antti. Tervetuloa tutustumaan unelmiimme ja salaisiin talentteihimme!
Antti: Myynti- ja markkinointijohtaja
Antti palasi Simerille noin 10 vuoden jälkeen huhtikuussa 2020 myynti- ja markkinointijohtajana. Välissä hän työskenteli Euroopan suurimman konevuokraamoketjun maanrakennuskoneiden tuotepäällikkönä. Vuosien jälkeen Antti kaipasi innovatiivista, monimuotoista ja vapaampaa työympäristöä, joten paluu Simerille tuntui hyvältä. ”Vaikka väkimäärä on moninkertaistunut, näen edelleen tuttuja naamoja. Se kertoo työyhteisön hyvinvoinnista. Simerin ainutlaatuinen henki on myös edelleen aistittavissa”, Antti toteaa. Asiakkaan ”Hassun hauskaksi hahmoksi” kutsuttu Alatalo viettää vapaa-aikansa veneilyn parissa sekä ystävien, perheen ja Hilma-koiran kanssa.
Mikä on lempiasiasi Simeri Oy:llä?
Hyvä ja rento ilmapiiri sekä hauskat työkaverit. Täällä on yhdessä tekemisen meininki.
Mitä asiaa suurin osa ihmisistä ei sinusta tiedä?
Tykkään siivoamisesta!
Jos voisit matkustaa minne vain tällä hetkellä, minne menisit?
Lämpimään paikkaan, jossa voi kävellä hiekkarannalla.
Kerro joku unelma, minkä haluat vielä elämässäsi saavuttaa?
Haluan oppia purjehtimaan ja tehdä pitkän purjehdusreissun Välimerellä.
Mikä on oman arkipäiväsi tärkein työväline?
Oma suuni. Ilman sitä en selviäisi.
Jos et olisi myynti- ja markkinointijohtaja, mitä tekisit työksesi?
Olisin Kapteeni!
Kerro tämänhetkinen lempiruokasi:
Äidin tekemät lihapullat.
Oletko koronaviruksen aikana kehittänyt uusia harrastuksia/taitoja?
Olen oppinut kiertämään ihmiset kaukaa. Tärkeä taito.
Nyt tiedät Antista enemmän. Uusia Simerin porukan esittelyjä tulee viikoittain, joten älä katoa minnekään!