Me olemme Simeri- blogisarjamme kautta sinä pääset sukeltamaan syvemmälle Simerin porukkaan ja heidän elämäänsä. Simeri Oy on vuosien mittaa kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 70 ihmisen työpaikaksi ja toimii kymmenellä eri paikkakunnalla Suomessa ja Virossa. Hymyilevät naamamme näkyvät kyllä nettisivuilla, mutta ketä me oikeasti olemme? Tervetuloa tutustumaan unelmiimme ja salaisiin talentteihimme!
Timo: Huoltopäällikkö
Aloitamme sarjan Timosta, huoltopäälliköstämme. Konemies henkeen ja vereen, Timo on ollut Simerillä töissä 7 vuotta. Honkajoella koko ikänsä elänyt Kiviluoma kasvoi koneiden ympäröimänä pikkupojasta lähtien. ”Meilläkin oli suvussa koneita rutkasti, joten niitä ruuvattiin, niillä ajettiin ja ne yksinkertaisesti kuuluivat kylän lasten elämään”, Timo hymyilee. Nykyään seitsenhenkisen lapsikatraan isä valmentaa Kankaanpään Jääkarhujen junioreita ja urheilee itsekin monipuolisesti. Aikamoinen supermies!
Mikä on lempiasiasi Simeri Oy:llä?
Tyytyväiset asiakkaat.
Mitä asiaa suurin osa ihmisistä ei sinusta tiedä?
Se, että olen joskus valmistunut jääkiekkovalmentajaksi.
Jos voisit matkustaa minne vain tällä hetkellä, minne menisit?
Jonnekkin pohjoiseen vaeltamaan pariksi viikoa.
Kerro joku unelma, minkä haluat vielä elämässäsi saavuttaa?
Ehkä tuo matkustamienen ympäri maailmaa.
Mikä on oman arkipäiväsi tärkein työväline?
Auto, tietokone ja kännykkä.
Jos et olisi huoltopäällikkö, mitä tekisit työksesi?
Kyllä se varmaan näiden koneitten kanssa puuhastelu tai valmennustehtävät.
Kerro tämänhetkinen lempiruokasi:
Lihapullat muusilla.
Oletko koronaviruksen aikana kehittänyt uusia harrastuksia/taitoja?
Ostin itselleni fatbiken, jonka kanssa on tullut vaellettua metsissä ja vaellusreiteillä. Talvella hiihdon lisäksi on tullut lumikenkä vaellus.
Nyt tiedät Timosta enemmän. Uusia Simerin porukan esittelyjä tulee viikoittain, joten älä katoa minnekään!