Joensuussa 1990-luvun alussa syntynyt, jo viidellä paikkakunnalla toimiva täyden palvelun konevuokraamo, Vatupassi Törmälä Oy, on yksi Simeri Oy:n pitkäaikaisista asiakkaista. Vatupassi on alallaan tunnettu vastuullinen perheyritys, joka panostaa jokaisen työntekijän hyvinvointiin sekä asiakaspalvelun sujuvuuteen. Tämä firma on kasvanut merkittäväksi alueelliseksi toimijaksi.
Työntekijät ensin
Vatupassilla uskotaan, että alan parhaaseen asiakaspalveluun pystyvät vain hyvinvoivat työntekijät. Firmassa pidetäänkin työntekijöistä huolta kuin perheestä. ”Emme usko hierarkioihin, vaan työntekijät ovat perheemme jäseniä”, sanotaan Vatupassin nettisivustolla. Laajojen työterveyspalveluiden ja työkykyvakuutuksen lisäksi Vatupassi tarjoaa myynti-, kunto-, ja tupakoimattomuusbonusta sekä panostaa työssä viihtymiseen. Myymälään on mukava tulla ja työntekijöillä on aina aikaa asiakkaille.
Euroopan paras konevuokraamo
Vatupassille myönnettiin parhaan pienen konevuokraamon palkinto European Rental Awards-gaalassa 80 eurooppalaisen yrityksen joukosta. Voiton perusteina olivat vuosikausien järjestelmällinen panostaminen joustavaan asiakaspalveluun, työntekijöiden hyvinvointiin ja vastuullisuuteen, sekä onnistunut liikevaihdon kasvattaminen.
Hallittu kasvu vaatii onnistuneita kumppanuuksia ja ennakkoluulotonta asennetta. ”Kova asiakaslähtöinen työ, motivoitunut henkilöstö, luotettavat kumppanit ja ripaus tuuria- Niistä kasvumme on muodostunut”, toteaa Jarkko Tarnanen, Vatupassin operatiivinen johtaja.
Vatupassi ja Simeri
Vatupassi on ostanut Simeriltä jo toistasataa uutta henkilönostinta ja vaihtonostinta vuosien saatossa. ”Keskitämme investointimme niin, että meillä on enimmillään kahden eri valmistajan koneita saman tuotekategorian alla”, Jarkko Tarnanen sanoo.
Myös Simerin henkilönostin huolto palvelut ovat tärkeitä Vatupassille. ”Me konevuokraajana olemme vastuussa omalle asiakaskunnallemme koneidemme toimivuudesta, eli toisin sanoen, Simerin luotettavuuden avulla kykenemme ikään kuin siirtämään osan vastuusta heillekin”, Jarkko hymyilee. ”Yrityksemme ovat kasvaneet rinta rinnan, nöyrällä ja joustavalla asenteella, toisiamme kunnioittaen”, hän jatkaa.
Uusin lisäys Vatupassin henkilönostin valikoimaan on upea Genie SX 135XC kuukulkija. 6 metrin jibi puomilla ja 454 kg korikuormalla, tälle nostimelle tulee taatusti käyttöä! Uuden Genie SX 135XC hankinta oli Jarkolla mielessä jo syksyllä 2020, mutta kysynnän lisääntymisen myötä, tehtiin päätös hankkia Vatupassin henkilönostin kaluston uusi lippulaiva. ”Nostimella voimme vastata ennen kaikkea Oulun alueen kysyntään tämän kokoluokan nostimissa, mutta kumipyörät kuljettavat nostimen minne päin Suomea vaan”, Jarkko mainitsee.
Korona ei hidasta
Vaikka koronavirus kurittaa koko maailmaa niin Vatupassilla se ei ole vielä näkynyt muussa kuin prosessien kehityksessä, jotta toiminta olisi vastuullista vallitsevassa tilanteessa. ”Meillä ei ole painettu paniikki nappulaa pohjaan sen pelossa, että kaupankäynti loppuu”, toteaa Jarkko pilke silmäkulmassaan.