Me olemme Simeri – blogisarjamme kautta sinä pääset sukeltamaan syvemmälle Simerin porukkaan ja heidän elämäänsä. Simeri Oy on vuosien mittaa kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 70 ihmisen työpaikaksi ja toimii kymmenellä eri paikkakunnalla Suomessa ja Virossa. Hymyilevät naamamme näkyvät kyllä nettisivuilla, mutta ketä me oikeasti olemme? Viime viikolla pääsitte tapaamaan Timon ja nyt vuorossa on Elli. Tervetuloa tutustumaan unelmiimme ja salaisiin talentteihimme!
Elli: Markkinointiassistentti
Elli aloitti työnsä lokakuussa 2020 uusimpana lisäyksenä Simerin porukkaan. Nuori nainen valmistui Skotlannista yliopistosta kesällä ja palasi koronavirusta pakoon koti-Suomeen. 10 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen päätös Suomeen muuttamisesta tuntui luonnolliselta. Halu takaisin perheen lähelle ja kauniisiin maisemiin oli ollut Ellin mielessä jo jonkin aikaa. Kun oman alan töitäkin löytyi, päätös Espooseen muutosta oli helppo. ”Tässä maailmantilanteessa töiden löytäminen tuntui mahdottomalta. Olen kiitollinen, että Simeri antoi minulle mahdollisuuden”, Elli kommentoi. ”Tykkään työstäni todella paljon! Jokainen päivä on vähän erilainen ja ikinä ei ole tylsää hetkeä”, ilopilleri jatkaa.
Mikä on lempiasiasi Simeri Oy:llä?
Muut työntekijät. Heti ensimmäisestä työpäivästäni lähtien paikka tuntui kotoisalta ja ihmiset ovat super mukavia!
Mitä asiaa suurin osa ihmisistä ei sinusta tiedä?
Soitin nuorempana klarinettia. Musiikki on vieläkin lähellä sydäntä, mutta klarinetin soitto on jäänyt kyllä vähemmälle.
Jos voisit matkustaa minne vain tällä hetkellä, minne menisit?
Jos koronavirusta ei olisi, lähtisin Arabiemiraatteihin näkemään parasta ystävääni ja nauttimaan auringonpaisteesta!
Mikä on oman arkipäiväsi tärkein työväline?
Sanoisin, että puhelin. Otan hurjan määrän kuvia erilaisiin markkinointitarkoituksiin ja päivitän usein Simerin sosiaalista mediaa puhelimestani. Kirjoitan myös keskellä yötä päähäni putkahtavat ideat puhelimeeni, jotta muistan ne.
Kerro joku unelma, minkä haluat vielä elämässäsi saavuttaa:
Haluan matkustaa niin paljon kuin mahdollista! Haluaisin esimerkiksi viettää enemmän aikaa Itä-Aasiassa ja oppia lisää alueen kulttuureista.
Jos et olisi markkinointiassistentti, mitä tekisit työksesi?
Olisin varmaan sosiologi. Opiskelin sosiologiaa intensiivisesti lukiossa ja se on todella mielenkiintoista! Onneksi sen alan tutkimusta voi soveltaa hyvin myös markkinoinnin maailmaan.
Kerro tämänhetkinen lempiruokasi:
Kylminä talvipäivinä rakastan kasvissosekeittoa. Se on niin helppoa ja herkullista. Vinkki teille: Lisätkää sekaan vähän inkivääriä ja kookoskermaa. Thank me later!
Oletko koronaviruksen aikana kehittänyt uusia harrastuksia/taitoja?
Ostin ukulelen ja olen soitellut sitä nyt pari kuukautta. Siitä on tullut uusi lemppari vapaa-ajan harrastukseni.
Nyt tiedät Ellistä enemmän. Uusia Simerin porukan esittelyjä tulee viikoittain, joten älä katoa minnekään!